Ennen kuin oli internet ja kirjoja voi vaikka syödä

Uusi_rauma.jpg

“Ennen kuin oli internet, saattoi vain istua nojatuolissa kirja avoinna sylissä ja tuijottaa tyhjyyteen tai tuijottaa koristeellista luutaa  seinällä – tavallaan vaihdellen noiden kahden olomuodon välillä,“ Emma Rathbone kirjoittaa. Tyhjä piste jossain silmien ja seinän välillä tai yksityiskohta, jossa on koko maailma; siinäpä ihan sopivasti pitämään mielenkiintoa yllä tunneiksi. Lekottelu, nyhjääminen, sisällä kökkiminen ja ulkona norkoilu täyttivät velvollisuuksista tyhjät hetket.

Rathbonen kuvaama maailma palauttaa minut lapsuuteen, lomien ja viikonloppujen tunnelmaan. Hetkiin, joissa huomaa, miten vääntyneen ikkunan muotoinen valokenttä ajelehtii seinän poikki ja kellon tikitys on ainoa äänimaisema. Kasvoin aikuiseksi kauttaaltaan tavallisessa maailmassa, kauttaaltaan tavallisessa arjessa. Oli tavallisia taloja, tavallinen koulu, tavallinen keskikokoinen kaupunki, tavallisia ihmisiä ja tavallinen 90-luku. Aika oli jotain, jota oli tavallisesti paljon.

Kun menimme ensimmäistä kertaa uuteen tietokoneluokkaan kirjoittamaan sähköpostiviestejä vieressä istuvalle, se ei tuntunut uuden aikakauden alulta. Viesteihin oli vaikea keksiä sellaista sanottavaa, mitä ei olisi voinut sanoa ääneen saman tien tai viimeistään välitunnilla. ATK-luokka unohtui pian, samoin kuin ensimmäinen sähköpostiosoitteeni, mutta muu internet jäi ja alkoi vallata nurkkaa ajasta. 

“Time goes by, so slowly, for those who wait”, lauloi Madonna jäähyväisinä katoavalle maailmalle, sillä iPhone keksittiin heti seuraavassa hetkessä. Aika alkoi kulua nopeammin ja pitkäpiimäisyys korvautui jatkuvalla inputilla. Sms, mese, whatsapp jne. Ei tarvinnut enää muistaa mitään, vaan ottaa selvää ja nopeasti tarkistaa. Ei tylsyys mihinkään kadonnut, mutta Uusi Tylsyys paljastui erilaiseksi. Se olikin silmien lepuuttamista nopeassa merkkien virrassa tai viestiäänen odottamista – saimme kaksi uutta olomuotoa, joiden välillä voi vaihdella.

Internet täytti juuri 30 vuotta, kosketusnäyttöinen älypuhelin on ollut kanssamme jo ainakin 12 vuotta. Mitä tylsyys tarkoittaa post-älypuhelin-sukupolvelle, joilla ei ole muistijälkiä ajattomista ajoista? Onko heillä koskaan tylsää?

Rakas tylsyys, sanovat aikuiset. Tai, kuten eräs Rauman freinetkoulun 5. luokan oppilas sen muotoilee: “Tylsyys on yleensä hyväksi aikuisten mielestä, mutta lapsille se on yksi maailmanloppu”.

Adrian Bejan, Duken yliopiston professori, tarjoaa ikäluokkien erilaisille tylsyyteen suhtautumisen tavoille luonnontieteellistä selitystä: “Aika tuntuu vanhemmiten nopeutuvan, koska aivot eivät enää vanhana kykene käsittelemään signaaleja yhtä nopeasti kuin nuorempana”. Nuoret aivot taas ovat koko ajan valppaana ja käsittelevät enemmän ärsykkeitä, kuin mihin vanhat aivot pystyvät. Siis sama aika, mikä on aikuisen aivoille hetken rentouttava pysähdys, onkin lapsen aivoille ikuisuus, yksi maailmanloppu siis.

Freinetkoulun 5. luokkalaiset ovat pohtineet ja sanoittaneet tylsyyden ajatusta kevään aikana sanataidetyöpajoissa ja äänittäneet kokonaisuudesta kuunnelman nimeltä “Tylsyyden maa, eräs ankeuden aikakausi”. Tylsyys muuttuu koululaisten luomien hahmojen välisissä keskusteluissa väsymykseksi, laiskuudeksi, hitaudeksi, laiskottamiseksi. Kaikella tylsyyteen liittyvällä on kuunnelmassa pitkäveteisehkö kaiku. 

Alkuun 5. luokkalaiset loivat omat tylsyyden maassa elävät hahmonsa. Muun muassa Swäg-Pörrö, Tylsistynyt Tiina, Slime ja Seppo kohtaavat kuunnelmassa toisensa sekä omassa huoneessa että kirjastossa. Käsikirjoituksen tueksi nuoret kuunnelman kirjoittajat ovat luoneet tylsyyden ääniä musiikiksi (esimerkiksi Swäg-Pörrön tunnari, surullinen taustamusiikki) ja erilaisilla foley-tekniikoilla eli tuottamalla ääniä erilaisilla materiaaleilla mikrofonin edessä (kellon tikitys tai kirjojen syöminen). Samoin he ovat vuorotellen toimineet äänittäjinä repliikkejä tai muuta äänimaailmaa tallentaen.

Tylsyys on sitä, että ei ole mitään uutta, on vain samaa, muistuttaa ranskalainen arjen filosofi Henri Lefebvre. Kun internetin viriketulvaa selaa tarpeeksi kauan, on siitä vaikea erottaa muuta kuin sen jatkuva tulviminen. Informaation yliannostus voi tylsistyttää siinä missä informaatiovajekin. Vanhanaikainen seinien tuijottelu kuitenkin tarjosi aikaa ajatella, toisin kuin internetin informaatiotulva, kirjoittaa Evgeny Mozorov. Päinvastoin virikevyöry sytyttää pohjattoman halun peittää tylsyyden tunne lisäinformaatiolla ja niin edelleen ja niin edelleen.

Informaation ahmimisen teema on kuunnelmassa läsnä, niin kuin se vain internetiä edeltävässä maailmassa voi olla: kuunnelman tylsistyneet hahmot tukahduttavat tylsyyttä ahmimalla informaatiota bittiavaruutta edeltäneessä muodossa: kirjoja ja CD-levyjä syöden.

Elämä ilman internetiä on nuorille kuunnelmakirjoittajille todella kadonnut ankeuden aikakausi: “Jos puhelinta ei olisi: RIP!”

ANNA-KAISA KOSKI
Rauma Triennalen yleisötyön ja Tylsyyden maa, eräs ankeuden aikakausi -kuunnelman kuraattori

Lähteet:

Madonna: Hung up. Albumilta Confessions on a Dance Floor, 2005.
“Miksi lapsuuden kesät tuntuivat kestävän ikuisesti ja vanhemmiten päivät kiitävät ohi? Amerikkalais­professori keksi selityksen.” HS 25.3.2019.
Mozorov, Evgeny: Only Disconnect. New Yorker, Issue: October 28, 2013. 
Rathbone, Emma: Before the Internet. New Yorker, Issue: June 26, 2017.

Tylsyyden maa, eräs ankeuden aikakausi -kuunnelma on syntynyt lastenkirjailija, sanataideopettaja Karoliina Suoniemen ja äänitaiteilija Jukka Hervan ohjauksessa.

Kuvassa Rauman taidemuseon sisäpihan rakennus, jonne kuunnelma on installoitu, kuvaajana Titus Verhe.

Tylsyyden Ylistys