Tylsät penkit – ajatuksia pitkäveteisyyden palvelumuotoilusta

Rakas-tylsyys_penkit_60cm-pitkä.JPG

Millainen on puuduttavan tylsä tila? Minkälaisia erityispiirteitä liittyy tuijottamista, jähmeää jumittamista ja pitkäveteisyyttä tuottaviin paikkoihin? Millaisessa ympäristössä katse alkaa kiipeillä pitkin seiniä ilman, että se on edes kiinnostunut seinistä?

Voiko kokemuksen pysähtymisestä, tylsistymisestä tai ei minkään tekemisestä tuottaa tarkoituksella jollekin toiselle? Voiko joutilaisuutta tukea tietoisesti tilasuunnittelun avulla? Onko mahdollista rakentaa visuaalista identiteettiä, joka ei liioin yritä mitään, tai yrittää ei-mitään? Voisiko tylsyyttä ja tylsistymistä palvelumuotoilla?

- -

Palvelumuotoilun ajatuksena on tuottaa käyttäjälle kokemuksia ja toimintamalleja erilaisten affektiivisten kosketuspisteiden, kuten ihmiskohtaamisten, digitaalisten sovellusten tai reittiehdotusten avulla. Fyysisten esineiden, kuvien tai tilojen sijaan palvelumuotoilija suunnittelee toiminnallista kokonaisuutta, eräänlaista koreografiaa, joka ohjaa, miten jonkun tarpeen täyttäminen tai arkinen askare, kuten kaupassa asiointi, tapahtuu, kokemuksellistuu ja usein myös tehostuu. Palvelumuotoilun avulla on mahdollista jouhevoittaa elämää ja tuottaa upeita asiointikokemuksia, mutta samalla palvelumuotoilun voi nähdä ihmisten toiminnan manipulointina, mielialojen modulointina ja tuotantotaloudellisena työkaluna.

Tylsyyden palvelumuotoilua pohtiessamme huomasimme, että on oltava tarkkana siitä, miten tylsyyttä esittää ja mistä lähtökohdista käsin tylsistymisen tilallisia ja kuvallisia elementtejä lähtee hahmottelemaan. Kovin helposti sitä ajautuu ajattelemaan vain tuotoksia, joita tylsyys saa aikaan. Turhauttavalta tuntuva ja epämääräinen tylsistymisen vaihe, johon liittyy lamaantumisen, voimattomuuden, merkityksettömyyden ja kykenemättömyyden kokemuksia, jää helposti tylsyyden hedelmien, kuten maailman uudelleenhahmottumisen ja inspiroitumisen, varjoon. Vaikka juuri mitäänsanomattoman merkityksettömyyden tunteen väistely ja välttely estää saavuttamasta olotilaa, jossa tylsistyminen on ylipäätään mahdollista.

- -

Viime vuoden syyskuussa teimme viikonlopun mittaisen retken Rauman taidemuseolle. Vierailimme museorakennuksessa ja sen pihapiirissä ensimmäistä kertaa. Saimme ohjeet, miten museon hälytyslaitteet sammutetaan. Pääsimme kulkemaan museotiloissa ja aitoissa itseksemme ja omaan tahtiin. Kurkistelimme kellareihin. Otimme valokuvia pihalla lojuvasta sorasta, keskenään kovin erikokoisista huonetiloista ja matalalta paistavan auringon piirtämistä valo- ja varjokuvista.

Näyttelysaleissa oli uuden näyttelyn rakentaminen meneillään. Keskeneräisyys ja kalusteiden puuttuminen toivat esille tilojen herkkyyden ja eri-ikäisten huoneiden ihanan eriparisuuden ja arkisuuden. Erisävyisiä muovimattoja, myöhemmin lisättyjä listoja, seiniä, jotka oli tarkoitettu seisomaan hetkeksi, mutta jotka olivat jääneet sijoilleen vuosiksi. Kävelimme näyttelysalista toiseen. Ovista sisään ja ovista ulos. Jäimme tuijottamaan ikkunasta näkyvää vastapäisen talon puuseinää. Tutkimme lattiamateriaaleja, lohjenneita betonilaattoja, moneen kertaan päälle maalattuja pintoja, nurkkia, rakenteiden ja rakennusten väliin jääviä rakoja ja puuliitoksia.

Mietimme, miten tällaista rauhallista tutkiskelua ja epäjohdonmukaista liikuskelua voisi tukea myös Rakas tylsyys -näyttelyn aikana. Miten rakentaa näyttelykalusteita, joiden tehtävänä ei ole tuottaa onnistuneita ja ennalta määriteltyjä museokokemuksia, vaan tunteita ja hetkiä, jotka laimeudessaan ja mitäänsanomattomuudessaan jäävät muiden olotilojen varjoon? Miten voisimme hidastaa ajan kulkua tekemättä tästä hidastamisesta sen suurempaa numeroa? Istahdimme pohtimaan asiaa.

Voisiko raakalaudasta rakennettu arkinen penkki olla kaluste, joka ei koe velvollisuutta tuottaa palveluita tylsistymisen välttelyyn? Voisimmeko penkkien kautta luottaa kävijöiden itsenäiseen kykyyn olla sinut ahdistavaltakin tuntuvan merkityksettömyyden kanssa?

- -

Rakas tylsyys -näyttelyn penkit on rakennettu yhteistyössä paikallisten nuorten kanssa Rauman kaupungin nuorten pajalla. Suuri kiitos Ari Ruusurannalle ja kaikille penkkien rakennuksessa mukana olleille.

Kaisa Karvinen ja Tommi Vasko
Kirjoittajat vastaavat Rauma Triennalen näyttelyarkkitehtuurista ja graafisesta suunnittelusta.

Tylsyyden Ylistys